Tervehdin sinua pitkästä aikaa

22.03.2021

Tervehdin sinua pitkästä aikaa – näin blogin merkeissä. Tällä palstalla olen ollut saamaton, mutta en Leivän ja kalan tarjoilussa. Menossa on neljästoista vuosi, pääsiäisenä tulee ulos ohjelma numero 550, alkuajoilta kylläkin puuttuu osa silloin tehdyistä ohjelmista.

Kuten olen silloin tällöin siellä täällä kertonut, on puheiden valmistaminen ja pitäminen minulle näin eläkeläisenä todella tärkeä henkireikä. Pysyvät aivot ja sydän lämpiminä. Aina saan siitä itselleni, ja jos joku kuulijakin saa jotain evästä sielulleen, se on bonusta. Niin on tarkoituskin.

Iloitsen vuosien yhteistyöstä ystäväni Tommy Rusasen kanssa, joka äänittää ja editoi jokaisen ohjelmani. Hän on myös uudistanut nämä kotisivuni entistä ehompaan muottiin.

Korona ei näytä hellittävän otettaan. Jotkut väheksyvät maskien ja muiden välttämättömien varotoimien noudattamista, myös rokotusten ottamista. Erityisen surullista ja vastuutonta on se, että osa näistä ihmisistä perustelee toimintansa hengellisillä näkemyksillä. Näin teki myös Tansanian presidentti julistaessaan, että Jumala suojelee häntä ja kansaa. Hän kuoli ja kansa on hämmennyksissä.

Tarkkaavainen ohjelmani kuuntelija tietää, että olen helmikuusta lähtien puhunut Jumalan teonsanoista. Tutkailen yhtä tai muutamaa Jumalan toimintaa kuvaavaa verbiä, teonsanaa kerrallaan, ja pyrin avaamaan sanojen sanomaa meille koronan keskellä taapertaville Tien kulkijoille.

Maistiaisiksi pysähdyn tässä yhden sanan eteen, joka viime viikkoina on pyörinyt mielessäni. Sana on kantaa. Tiedän, etten ole ainoa, joka välillä kokee, että päivä ja viikkokin vilahtaa kuin flegmaatikon henkäys. Aina vaan väsyttää, eikä tahdo saada mitään aikaan. Vaikka ei olisi sairaskaan, puhumattakaan heistä, jotka ovat. Se kaikki vaikuttaa myös Jumala-suhteeseen ja siihen, miten kokee uskonsa. Kaikki mittarit saattavat näyttää nollaa. Silloin on hyvä muistaa, että Jumala on luvannut kantaa väsyneen. Jesajan luvussa 46 on mahtava lupaus kaikille, erityisesti meille, joilla ohimot ovat alkaneet harmaantua:
Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.

Joskus rentoutuminen on vaikeaa. Vaikkapa illalla nukkumaan mennessä, kun on niin monia asioita kannettavana. Samoin Jumalan käsivarsille rötkähtäminen, sillä ensin pitää jaksaa rukoilla, tunnustaa syntejään, suorittaa sitä ja tätä hengellistä tointa. Usein siihen auttaa vasta se, kun omat voimat ovat vähissä tai lopussa. Silloin saa opetella luottamaan, että Isä kantaa. Että Jeesus kantaa olallaan, myös ja erityisesti sitä heikointa lammastaan, kuten Luukkaan evankeliumin luku 15 kertoo.

Kun vedämme kerran viimeisen henkäyksemme, se on kuin nukahtaminen. Emme kanna itseämme kuoleman rajan yli, on suostuttava suuren käden kantamaksi.

Erkki Leminen päättää yhden runonsa näin:
Hyvä Jumala –
en jaksa nyt oikein
rukoilla.
Vilkutan vain.
Suo vaipua tajuttomuuteen!

Siis ei kun rötköttämisiin!